Töihin, leikkimään, marjastamaan, sienestämään, retkelle, suunnistamaan – luontevia tapoja minulle mennä metsään. Kun siihen on kasvanut, metsään on helppo mennä, sinne on päästävä.
Metsätöissä
Metsätöitä olen oikeasti tehnyt metsäopintojen harjoittelussa, kun vesurilla kymmenen kilometrin pyörämatkan päälle heiluttelin taimikossa vesuria, taisi mennä hehtaariin aika monta päivää. Kärnävuoressa käyn aina ihailemassa istuttamaani koivikkoa, se on kohta nelikymmenvuotias komistus ja kymmenen kertaa minua korkeampi. Kuusia ja mäntyjäkin sinne laitettiin, kasvupaikan mukaan. Oikeat metsurit istuttivat tuplasti sen mitä minä, mutta kyllä minäkin yli 500 tainta sain päivässä maahan. Nämä hommat väsytti niin mukavasti ja eväät maistui.
Lapsena pääsin aika usein isän mukaan työmaille metsään, joskus oli tylsää niin pitkään kuunnella aikuisten työjuttuja. Mutta metsätyön tekemistä, suunnittelua ja työnjohtoa näin ihan läheltä. Myöhemmin väritin toimistolla teemakarttoja siitä, mitä töitä metsässä oli tehty. Se oli ensikosketusta paikkatietoon. Sittemmin itse tykästyin nimenomaan mittaamaan metsää, laittamaan tietoja koneelle ja tekemään karttoja. Parasta oli opettaa näitä mystisiä asioita. Nähdä opiskelijoiden oivallukset metsässä työn ääressä. Tästä ovat myös Rita ja Riikka saaneet nauttia.
Suunnistusta ja ruokaa metsästä
Suunnistus on meillä perheharrastus, lapsuuden perheestä peritty. Kartan ja kompassin kanssa suunnistan ihan kilpailuissa. Harrastus on vienyt minua mukavissa porukoissa ympäri Suomea, Ruotsiin (laivalle päästiin!) ja sittemmin muuallekin Eurooppaan. Paikkoja, joihin ei olisi varmasti tullut muuten mentyä.
Marjastaminen ja marjaretket kuuluvat kesään – ovat aina kuuluneet. Pakastin täyttyy syksyllä mutta myös tyhjenee kesään mennessä. Silloin on hyvä syy mennä metsään ja eihän se aina niin mieluista ole ollut. Nyt olen oivaltanut mustikanpoiminnan terapeuttisen merkityksen. Suorituskeskeisyys on iän myötä vähentynyt ja poiminta sinällään on se kokemus, jota ihan kaipaa.
Marjat ja sienivalikoima on laajentunut innostukseen muihinkin luonnontuotteisiin. Sienimaailmani oivallus oli suppilovahvero metsäopintojen aikaan Kurussa. Sitten niitä löytyi kotiseudulta ja nyt Vuokatin vaaran sienipaikoista on tullut liki pakkomielle. Muiden luonnontuotteiden kirjoon olen perehtymässä, kun irtaannuin opetusmaailmasta metsäpuolelle edistämään yhteistyötä luonnontuotealan kanssa – terveyttä ja hyvinvointia metsästä vientituotteiksi.
Kannattiko mennä metsään
Liikkuminen metsässä on antanut minulle fyysistä voimaa, kestävyyttä, terveyttä, sen olen aina tiennyt ja tietoisesti tavoitellut. Nyt olen oppinut, että luontokosketus on monipuolistanut minua suojaavaa mikrobiomia, joka antaa minulle vastustuskykyä. Mielialani, uneni ja oppimiseni on saanut positiivisia impulsseja luonnossa liikkuessani ja marjoja poimiessa. Näistä on yhä enenevässä määrin lääketieteellistäkin näyttöä. Mitä kaikkea se onkaan ennaltaehkäissyt?
Aktiivinen ja tietoinen luonnossa oleminen ja tekeminen, sen lisääminen on monella tapaa hyödyllistä. Sen tukemiseen tarvitaan palvelutarjontaa. Tietoisesti pitää myös miettiä, millaisia ympäristöjä on tarjolla. Luonto tehostaa kuin itsestään monia kehon ja mielen positiivisia muutoksia. Kaupan päälle saadaan tuplasti hyvää.
Ilo olla mukana edistämässä näitä positiivisia juttuja!
Kirjoittaja Raili Hokajärvi on yksi Naturestin osakkaista, Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, suunnistaja, ammattikorkeakoulun lehtori, projektipäällikkö ja uunituore mummo.